GPS telakalla

Sijainti Kuninkaallinen observatorio

8. maaliskuuta 2011

Saatat hyvinkin olla lukenut tai kuullut uutisissa tänään noin uudesta raportti satelliittinavigointijärjestelmien haavoittuvuudesta Royal Academy of Engineeringistä. Heidän mukaansa Lehdistötiedote :
'Yhteiskunta saattaa jo nyt olla vaarallisen liiallinen satelliittinavigointijärjestelmiin, kuten GPS... Teknologiaa käyttävien sovellusten kirjo on nyt niin laaja, että ilman riittävää itsenäistä varmuuskopiointia signaalihäiriöt tai häiriöt voivat vaikuttaa turvajärjestelmiin ja muihin kriittisiin osiin taloudesta.

Tietenkään tutkimuksemme Board of Longitudesta ei sisällä satelliittinavigoinnin kehitystä (melko nykyaikaisempi asia kuin meillä on aikaa tutkia), mutta mielenkiintoisia yhtäläisyyksiä voimme vetää 1700-luvun ja nykypäivän välillä. Se on myös asia, jonka voimme pitää mielessä, kun alamme miettiä pituutta näyttelyä, jonka suunnittelemme kansalliseen merimuseoon vuonna 2014.

Ensinnäkin on se pointti, että ei ole viisasta luottaa yhteen järjestelmään. 1700-luvun navigaattorit arvostivat tätä erittäin hyvin, minkä vuoksi he halusivat nähdä erilaisia ​​ratkaisuja pituusasteongelmaan, mutta jatkoivat myös vanhempien menetelmien käyttöä, kuten esim. kuollut laskenta (joka on edelleen osa navigointia tänään). Sen sijaan, että olisit kilpailijoita, ajanottajia ja kuun- olivat täydentäviä ja lisäsivät merenkulkijoiden käytettävissä olevien tekniikoiden asevarastoa.

Toinen seikka on jatkuva huoli teknologiaan luottamisesta. Tämä oli varmasti huolenaihe monille ihmisille 1700-luvulla, mukaan lukien pituusastelautakunta, koska he pitivät John Harrisonin ajanottajia. Heille kysymys oli, voidaanko niin uskomattoman monimutkaisiin, kehittyneisiin koneisiin luottaa hyvin pitkien etäisyyksien päässä, mikä oli jotain James Cook matkat auttoivat vastaamaan.