Israel, Trump ja (toinen) muuri

Kaikella kunnioituksella Meksikoa kohtaan, uutisissa on näinä päivinä toinen seinä. Ei varsinaisesti uutisissa, mutta silti. Länsimuuri on rakennettu noin 2 000 vuotta sitten laajennetun Temppelivuoren tukiseinäksi, ja se houkuttelee edelleen väkijoukkoja juutalaisuuden pyhimmän paikan edustajana, joka aikoinaan seisoi sen huipulla. Ja totta vanhan sanonnan mukaan kolme mielipidettä jokaista kahta juutalaista kohden, esteetön valtataistelu käyttäytymisnormeista yhdistelmässä jatkuu tauotta.





Nykyään muuri toimii kaksinkertaisesti kotina sekä anoville että patriooteille – entiset tulevat anomaan Jumalan armoa, jälkimmäiset todistamaan Israelin kansallisia muistojuhlia – mutta äänekkäämmät ilotulitukset ovat uskonnollisesti sävytettyjä. Hallitseessaan vallitsevan ortodoksisen tavan mukaisesti paikalliset hallintoviranomaiset pakottavat sukupuoleen perustuvan erottelun ja rajoittavat naisten osallistumista, mikä raivostuttaa juutalaisia, jotka noudattavat muita käytäntöjä. Tämä ideologinen yhteenotto on vastuussa makaaberista sirkuksesta, joka saapuu kaupunkiin, kun poliisia kutsutaan usein sovittelemaan sotivien ryhmien välillä. Voidaan antaa anteeksi ihmetteleminen, mitä Jumalan täytyy ajatella valitustaan ​​kansasta, kun sen naiset pidätetään Tooran kääröjen salakuljetuksesta rukoustilaisuuksiin.



Palavan kuuman perunan asemansa arvoinen kysymys on kiistelty vuosikymmeniä. Käsikirjoitus on jo tuttu: ensimmäisessä näytöksessä reformi-, konservatiiviset ja feministiset juutalaiset vetoavat tuomioistuimiin, jotta heidän kansalaisoikeuksiaan kunnioitettaisiin muurilla, pakottamalla tuomarit neuvomaan, että valtio ja sen lainsäätäjä tekevät sopivan kompromissin. Sitten toisessa näytöksessä, kun viivyttelyn, poliittisen kiistelyn, rabbiinisen homilian ja yleisen kyvyttömyyden (ja rohkeuden puutteen) tehdä päätöksiä yhdistelmä tuottaa vain umpikujaa lukuun ottamatta, tuomioistuimia pyydetään jälleen ratkaisemaan. Tämä rutiini on toistettu, näennäisesti loputtomiin, vetoamalla Bill Murrayn sävyihin Groundhog Day -elokuvassa. Mutta asiat voivat mennä päähän.



Netanyahun hallituksen ultraortodoksinen kumppani Shas esitti joulukuussa lain, joka tekisi progressiivisen juutalaisen rituaalin suorittamisesta muurilla todellisen rikoksen. Kun Israelin juutalaisten ja heidän diasporalaisten serkkujensa välisten suhteiden – ja suoraan vaikuttaneen Yhdysvaltain ja Israelin liittouman – puolustajat ovat täydellisessä kiihkeässä seurauksista, kaikki osapuolet ovat ylihermostuneita.



* * *



Oma sitoutumiseni tähän kiistaan ​​juontaa juurensa pitkään. Useiden vuosien turhasta riitelystä väsyneenä sain yhtäkkiä energiaa mahdollisesta käännekohdasta vuoden 2010 alussa. Kirjoittaessaan Jerusalem Postiin rabbi Barry Schlesinger, Israelin Rabbinical Assemblyn, joka on konservatiivisen juutalaisuuden sisarjärjestö, puheenjohtaja, ehdotti, että hänen parvi edistää saavutettavissa olevaa lopputulosta utopistisen sijaan. Innostuneena hänen tehtävästään etsiä ratkaisua, joka ei lupaa vastakkainasettelua muurilla rukoilevien kanssa ja maksimaalista ihmisarvoa, inspiraatiota ja hengellisyyttä kaikille, olin iloinen saadessani luvan avata kanava vuoropuheluun rabbi Schlesingerin kanssa.



Sekä hän että minä siirryimme myöhemmin muihin tehtäviin, mutta pysyimme yhteydessä aloittamaansa prosessiin. Itse asiassa se oli kasvanut saamaan paljon laajemman elämän ja laajentunut houkuttelemaan lopulta pääministeri Netanjahun, peräkkäisten kabinettisihteerien, juutalaisuuden liberaalivirtojen johtajien ja muiden korkean tason välittäjien henkilökohtaista osallistumista. Se, mikä oli ensimmäisenä alkanut nousta esiin vuoden 2010 keskusteluissani – nimittäin erillisen tilan osoittaminen Länsimuurin eteläpäähän pluralistiselle palvotukselle – pysyi määrittävänä paradigmana vastakkainasettelun ratkaisemiselle. Ensimmäinen konkreettinen merkki edistymisestä ilmestyi Elokuussa 2013, kun sananlaskunauha leikattiin Ezrat Yisraelissa, korotetulla tasanteella Robinsonin kaaren vieressä, samansuuntaisella osuudella täsmälleen saman muurin varrella, joka isännöi tasa-arvoisia juhlallisuuksia.

Kattavampi ratkaisu jäi kuitenkin vaikeaksi. Reformin ja konservatiivien johtajien kaksi ensisijaista vaatimusta olivat infrastruktuurin päivitys (joka asettaisi uuden muurin tasa-arvoon alkuperäisen kanssa) ja hallintojärjestely, joka lisäsi myötätuntoisia johtajia tiukan Western Wall Heritage Foundationin tilalle. Ensimmäinen asia oli käytännössä yksiselitteinen, ja hallitus suostui helposti ehtoon. Hallintokappale oli tahmeampi ja kohtasi vastustustaskuja mitä tahansa toimenpidettä kohtaan, joka haisi muodollisesta tunnustamisesta juutalaisuuden toistaiseksi hyväksymättömille (eli ei ortodoksisille) haareille.



Mutta osapuolet pysyivät siinä. The Women of the Wall, ryhmä, joka taistelee oikeudesta järjestää vain naisille tarkoitettuja jumalanpalveluksia perinteisellä länsimuurilla, hajosi monien jäsenten liittyessä Robinson's Arch -ohjelmaan. Ja tammikuussa 2016 Israelin hallitus hyväksyi suunnitelman, mikä tasoitti tietä eteenpäin yhteistyöhön perustuvalle lähestymistavalle juutalaisten sisäisten jännitteiden rauhoittamiseksi. Voitto oli kuitenkin lyhytikäinen: kun uutiset historiallisesta sopimuksesta puhkesivat ultraortodoksisissa tiedotusvälineissä, yhteisön kansanedustajat joutuivat perumaan hiljaisen suostumuksensa sen ehtoihin. Pääministeri keskeytti sitten sopimuksen ja aloitti uudelleen neuvottelut hallituksensa eri mieltä olevien äänestäjien kanssa.



Nykytilanteessa hyvin sijoitetut lähteet ultraortodoksisessa blogimaailmassa – kyllä, sellainen on olemassa – vihjasivat, että pidättelijät leijuisivat mahdollisuudesta alistua hyväksymään vaihtoehtoinen muuri, mutta ilman liberaalin juutalaisuuden virallista roolia. sen hallinnossa. Sitten viikonlopun aikana he tekivät koalition päärabiinien ja kansallisen uskonnollisen maatalousministerin kanssa vaatiakseen viime vuoden hallituksen päätöslauselman kumoamista kokonaan. Mutta tämä kaikki on turhaa, koska huono veri virtaa hellittämättä.

* * *



En hyväksy sitä, mitä sanot, mutta puolustan kuolemaan asti oikeuttasi sanoa se. Sillä ei ole väliä, sanoiko Voltaire sen vai ei. Ja ehkä kuolemaan johtava osa on vain vähän äärimmäistä. Mutta tämä on liberaalien demokratioiden kuuluisa uskontunnustus, joiden seurassa Israel pitää itseään. Henkilökohtaisilla mieltymyksillä ja mukavuusvyöhykkeillä on niukasti valuutta tällä alalla. Ainoat oleelliset kysymykset tulisivat olla, millainen maa Israel haluaa olla kasvaessaan ja miten tämä etu parhaiten palvelee.



Sydämellään Israel pyrkii olemaan avoin yhteiskunta, joka omistaa korkeimmat vapauden ja vapauden ihanteet kaikille lainkuuliaisille henkilöille. Mutta visio-asialla on taipumus eksyä kansallisen hankkeen toteuttamisen uuvuttavaan juoruun poikkeuksellisen vihamielisellä alueella. On siis aika tarkistaa todellisuus: myös jäsenyydellä on velvollisuutensa. Kun Israel osoittaa suvaitsevaisuuden puutetta juutalaistensa uskonnollisten ilmaisujen suhteen, se heikentää omaa koskemattomuuttaan. Sen kyky kritisoida muita hallintoja niiden kohtelusta juutalaisia ​​heikentää, jos sen omat toimet ovat yhtä kyseenalaisia. Se, että Netanyahu sitten vaatisi koko juutalaisen kansan edustajan vaippaa, puhuu uskottavuusongelmasta.

12 viikkoa kuinka monta päivää

Yksi asia israelilaiset kuitenkin ymmärtävät, on väline – eikä maa ole yhtä horjuva täällä. Kun Israelin valtio ei kunnioita suurimpien hyväntekijöitensä hengellisiä lähtökohtia, se ampuu itseään jalkaan. Vaikuttaisi ilmeisen typerältä odottaa, että amerikkalaiset kannattajat ja juutalaisvaltion suojelijat jatkavat ponnistelujaan sen puolesta, jos heille maksetaan takaisin hylkäämällä heidän ydinidentiteettinsä juutalaisina; ehkä tämä sukupolvi tekee, mutta se ei kestä ikuisesti. Puhumattakaan siitä, että tämä on sama kaivo, josta Israelin hallitus toivoo saavansa kauhoja koulutettuja tulevia maahanmuuttajia. Jos ortodoksiset ja ei-ortodoksiset juutalaiset löytävät keinoja tuottavaan rinnakkaiseloon diasporassa, ei pitäisi olla mahdotonta saavuttaa modus vivendiä myöskään Israelissa.



Lopuksi Trump-kortti. On todennäköistä, että jotkut israelilaiset päättäjät ovat tehneet seuraavan laskelman: Koska liberaalit Amerikan juutalaiset eivät äänestäneet Donald Trumpia, heidän näkemyksillä on mitätön vaikutus Yhdysvaltain ulkopolitiikkaan – ergo ei ole käytännön tarvetta mukautua heidän tunteisiinsa, varsinkaan jos niihin liittyy koalitiokriisin vaara Jerusalemissa. Mutta olisi täyttä typeryyttä ryhtyä tällaiseen vaaralliseen ja lyhytnäköiseen strategiaan. Kenenkään ei pidä unohtaa, että juutalaiset republikaanit eivät ole kaukana ortodokseista ja että vaalituloksista huolimatta demokraattiset juutalaiset teollisuuden ja tiedemaailman titaanit säilyttävät runsaasti vaikutusvaltaa seuraavien neljän vuoden aikana. Lisäksi on sanomattakin selvää, että mikään ei ole ikuista – käännös: Kun poliittinen heiluri lopulta heilahtaa takaisin toiseen suuntaan, haluaako Israel todella vieraannuttaa ystävänsä demokraattisesta puolueesta? (Tällä on vaikutuksia Israeliin muuallakin kuin juutalaisessa baseballissa.)



Muutos tässä asiassa ei tule helposti. Se ei myöskään tule olemaan lineaarista. Demografisesti Israelin juutalaisyhteisö on vinoutunut poliittisesti konservatiivisempaan ja perinteisempään – ja koska Israel, kuten Yhdysvallat, on vankka demokratia, tämä äänestysenemmistö ansaitsee vahvan äänen julkisuuden muokkaamisessa. Tämä asettaa raskaan taakan reform- ja konservatiivisille liikkeille, joiden paras ja vakuuttavin tapaus on saanut rajallisen kannan kotimaisessa keskustelussa.

Pirkei Avotin (Isien etiikka) viides luku kertoo temppeliin liittyvistä ihmeistä, joista yksi on se, että kenenkään pyhiinvaeltajan ei koskaan tarvinnut sanoa, että majoitusni Jerusalemissa on minulle liian ahdas. Tämä viesti on koskettava tänään. Valitettavasti muuririidan synnyttämä erimielisyys on tarttuvaa ja osoittaa syvemmällä murtumislinjalla, joka kulkee Israelin uskonnon ja valtion laajemman risteyksen läpi. Kylmempien päiden on voitava, jotta Kotel voi täyttää tehtävänsä maailman juutalaista yhdistävänä voimana. Tämän seinän on tuotava ihmiset yhteen, ei erotettava heidän välillään.