Naton ja Venäjän välinen ohjuspuolustus: Kompromissi on mahdollinen

Naton johtajat ja silloinen presidentti Medvedev sopivat marraskuussa 2010 pyrkivänsä kehittämään yhteistoiminnallista Naton ja Venäjän välistä ohjuspuolustusjärjestelmää. Viimeisen kahden vuoden aikana osapuolet eivät kuitenkaan ole päässeet yhteisymmärrykseen tällaisen järjestelyn kaavasta, ja ohjuspuolustuksesta on tulossa kiistakysymys USA:n ja Venäjän sekä Nato-Venäjän asialistalla. On osapuolten etujen mukaista löytää molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu. Tämä kappale ehdottaa tällaisen kompromissin elementtejä.





On vaikea nähdä, kuinka Washington, Moskova tai NATO hyötyisi siitä, että ohjuspuolustus jää ongelmakysymykseksi. Muun muassa tämä voi muodostaa esteen Yhdysvaltojen ja Venäjän ydinaseiden edelleen vähentämiselle New START -tason alapuolelle. Se voi häiritä muunlaista yhteistyötä. Sopimus Naton ja Venäjän välisestä ohjuspuolustusjärjestelystä sen sijaan voisi poistaa tämän ongelman. Se tarjoaisi paremman ohjuspuolustuksen Euroopalle, myös Euroopan Venäjälle. Se tekisi Natosta ja Venäjästä liittolaisia ​​Euroopan suojelemisessa, mikä voisi osoittautua käänteentekeväksi kylmän sodan viipyvien asenteiden muuttamisessa sekä Venäjällä että Naton jäsenmaissa.



Pentagonin ja Venäjän puolustusministeriön asiantuntijat kävivät vuoden 2011 alussa tuottavaa keskustelua siitä, mitä yhteistoiminnallinen ohjuspuolustusjärjestely sisältäisi. He keskustelivat läpinäkyvyydestä, yhteisistä harjoituksista ja kahdesta yhteismiehitetystä ohjuspuolustuskeskuksesta: datafuusiokeskuksesta sekä suunnittelu- ja toimintakeskuksesta.



Edistyminen hidastui keväällä 2011, kun Venäjä otti kannan vaativansa laillisen takuun siitä, ettei Yhdysvaltain ohjuspuolustus kohdistuisi Venäjän strategisia joukkoja vastaan. Venäjän huolella on periaatteessa ymmärrettävä peruste: jos USA:n ohjuspuolustusten määrä ja laatu kasvaa edelleen, se saattaa jossain vaiheessa horjuttaa Venäjän ja Yhdysvaltojen välistä strategisten hyökkäysjoukkojen tasapainoa. Mutta on vaikea nähdä sen tapahtuvan seuraavan vuosikymmenen tai kahden vuoden aikana. Optimistinen ennuste maan päällä sijaitsevien torjuntahävittäjien ja Standard Missile (SM-3) Bloc IIB -torjuntahävittäjien enimmäismäärästä, joilla on jonkin verran kykyä mannertenvälisiä ballistisia ohjuksia vastaan, olisi enintään 100 vuonna 2023. Tämä määrä ei aiheuttaisi juurikaan todellista uhkaa Venäjän mannertenvälisten ballististen ohjusten sadat taistelukärjet ja sukellusveneiden ballistiset ohjukset, puhumattakaan noiden ohjusten mukanaan tuomista houkuttimista ja muista vastatoimista.



Vaikka Obaman hallinto olisi valmis neuvottelemaan laillisesta takuusta, ei ole mahdollista varmistaa senaatin kahden kolmasosan enemmistöä, joka tarvitaan sopimuksen ratifiointiin. Voisikin hyvinkin hyvin suunnitella kymmenen vuoden sopimus, joka rajoittaisi ohjuspuolustusta tavalla, joka vakuuttaisi Moskovalle, ettei Venäjän strategisille ohjuksille ole uhkaa, ja antaisi Washingtonille mahdollisuuden tehdä kaiken, mitä se haluaa ja suunnittelee seuraavan vuosikymmenen aikana. puolustaa Yhdysvaltoja rajoitettua ballististen ohjusten hyökkäyksiä vastaan ​​sellaisista maista kuin Iran ja Pohjois-Korea. Mutta tietylle senaatin osalle ohjuspuolustuksesta on tullut teologinen kysymys, ja sillä sopimuksella olisi nolla todennäköisyyttä ratifioida. Obaman hallinto on sen sijaan tarjonnut poliittisen sitoumuksen olla ohjaamatta Yhdysvaltain ohjuspuolustusjärjestelmää Venäjän strategisia ohjuksia vastaan.



Tulevaisuuden kompromissin elementtejä



Jos Moskova on valmis luopumaan vaatimuksestaan ​​saada laillinen takuu ja Washington ja NATO ovat valmiita osoittamaan suurempaa läpinäkyvyyttä ja joustavuutta lähestymistavassaan, voidaan nähdä kompromissin elementtejä, jotka mahdollistaisivat yhteisymmärryksen Naton ja Venäjän välisestä yhteistyöstä. ohjuspuolustusjärjestely.

onko se uusi kuu

Ideoiden kehittämisestä on jo keskusteltu . Yhdysvaltojen/Naton ja Venäjän tulisi kehittää jo keskusteltuja ideoita yhteistoiminnallisesta ohjuspuolustuksesta. He ilmeisesti ovat yhtä mieltä siitä, että kukin säilyttäisi itsenäisen valvonnan tutkassaan ja muissa antureissaan ja päätöksestään laukaista sieppaajaohjukset. Tuossa on järkeä. Ottaen huomioon, että päätös torjuntaohjuksen laukaisemisesta olisi tehtävä minuuteissa, Naton ja Venäjän välillä ei olisi aikaa neuvotella laukaisupäätöksestä.



Osapuolten tulisi määritellä ja sopia, millaista läpinäkyvyyttä kumpikin on valmis tarjoamaan nykyisten ja suunniteltujen tulevien ohjuspuolustusvalmiuksiensa suhteen. Avoimuus on tärkeää, koska se antaa toiselle osapuolelle tietoa, jonka perusteella voidaan arvioida, ovatko sen strategiset ballistiset ohjukset uhattuna. Tässä yhteydessä Yhdysvaltojen tulisi kuvata tarkemmin, kuinka se toteuttaisi ohjuspuolustusviraston johtajan O'Reillyn vuonna 2011 tekemän tarjouksen, jonka mukaan venäläiset asiantuntijat voisivat tarkkailla SM-3-testejä, ja selventää, että tämä tarjous koskisi SM:n testejä. -3 Bloc IIA ja Bloc IIB, Venäjän armeijalle eniten huolta aiheuttavat SM-3-muunnelmat.



Osapuolten tulee sopia säännöllisten yhteisten Naton ja Venäjän ohjuspuolustusharjoitusten järjestelyistä. Tämän ei pitäisi olla vaikeaa, sillä Nato ja Venäjä ovat harjoittaneet yhteisiä ohjuspuolustusharjoituksia useiden vuosien ajan.

Osapuolten tulisi sopia yhdessä miehitetyn datafuusiokeskuksen yksityiskohdista. Keskus yhdistäisi Yhdysvaltojen, Naton ja Venäjän tutka- ja muiden antureiden tarjoamat varoitus- ja seurantatiedot luodakseen yhteisen toiminnallisen kuvan ohjuspuolustusympäristöstä ympäri Eurooppaa. Keskus välittäisi tämän parannetun kuvan Naton ja Venäjän ohjuspuolustuksen komentokeskuksiin, joissa olisi valtuudet laukaista ohjustorjuntalaitteita.



uusi kuu huhtikuussa

Yhteisesti miehitetty suunnittelu- ja toimintakeskus voisi hoitaa useita tehtäviä. Se voisi tarjota paikan, jossa käydään läpinäkyvyysvaihtoa ja keskustellaan mahdollisista ballististen ohjusten uhista ja hyökkäysskenaarioista Eurooppaa vastaan. Osapuolet voivat myös neuvotella tässä keskuksessa hyökkäävien ballististen ohjusten sieppaussuunnitelmista, mukaan lukien taistelusäännöt. Olisi erityisen hyödyllistä keskustella menettelyistä kuuntelujen koordinoimiseksi alueilla, joilla Naton ja Venäjän ohjussieppaajat ovat päällekkäisiä. Nato ja Venäjä ainakin haluaisivat varmistaa, että jos ne molemmat laukaisevat torjuntaohjuksia hyökkäävää ballistisen ohjusten taistelukärkeä vastaan, torjuntahävittäjät tarttuvat hyökkäävään taistelukärkeen, eivät toisiinsa.



Oikeudellinen tai poliittinen sitoutuminen . Moskovan pitäisi suostua luopumaan vaatimuksestaan ​​laillisesta takuusta siitä, ettei Yhdysvaltain ohjuspuolustus olisi suunnattu Venäjän strategisia ohjuksia vastaan. Kuten edellä todettiin, sillä ei olisi mahdollisuuksia ratifioida senaatissa. Sen sijaan Yhdysvaltojen tulisi antaa Venäjälle kirjallinen ja korkeimmalla tasolla allekirjoitettu poliittinen sitoumus, ettei Yhdysvaltojen ohjuspuolustus olisi suunnattu Venäjän strategisia joukkoja vastaan. Nato puolestaan ​​tekisi rinnakkaisen kirjallisen poliittisen sitoumuksen, joka perustuu toukokuussa 2012 antamaansa julkilausumaan.

Yhdysvaltain/naton lähestymistavan mukauttaminen . Yhdysvallat ja Nato voisivat tehdä kolme lisäystä tai muutosta nykyiseen lähestymistapaansa ohjuspuolustukseen ja ohjuspuolustusyhteistyöhön.



Ensinnäkin Yhdysvaltojen tulisi sitoutua toimittamaan Venäjälle vuosittain julkilausuma Yhdysvaltain ohjuspuolustuskyvystä ja tulevaisuuden suunnitelmista. Julistuksessa täsmennetään Yhdysvaltain ohjuspuolustuksen jokaista avainelementtiä varten – mukaan lukien ainakin maanpäälliset sieppaajat (GBI), SM-3-sieppaajat (joka on jaettu lohkoihin IA, IB, Bloc IIA ja Bloc IIB), GBI-laukaisimet, SM-3-maalaukaisimet, niihin liittyvät tutkat ja sota-alukset, jotka on varustettu kantamaan SM-3-torjuntahävittäjiä – nykyinen määrä ja suunniteltu enimmäismäärä jokaiselle vuodelle seuraavan kymmenen vuoden aikana. Esimerkiksi SM-3 Block IB:n ilmoituksen rivi olisi seuraava:*



pifer taulukko 1

Yhdysvallat sitoutuu lisäksi ilmoittamaan Venäjälle etukäteen kaikista suunnitelluista enimmäismäärien muutoksista. Esimerkiksi SM-3:n suunniteltujen enimmäismäärien muutoksissa se voisi olla 18-24 kuukautta etukäteen, koska SM-3:n ostopäätöksen tekemisestä sopimukseen näyttää kuluvan noin kaksi vuotta. saatetaan päätökseen ja torjuntahävittäjä rakennetaan ja toimitetaan armeijalle. Suunniteltujen sotalaivojen enimmäismäärän muutoksien ennakkoilmoitus olisi pidempi.

Venäjä kehittää myös ohjuspuolustuskykyään. Venäjän olisi hyödyllistä antaa Yhdysvalloille rinnakkaiset julistukset sen nykyisistä voimavaroista ja tulevista ohjuspuolustussuunnitelmista.

oranssit valot taivaalla tänä yönä 2021

Toiseksi Naton tulisi muuttaa nykyistä kantaansa, joka näyttää siltä, ​​että yhteistyö Venäjän kanssa ei millään tavalla muuttaisi Naton ohjuspuolustussuunnitelmia. Liiton pitäisi sen sijaan osoittaa olevansa valmis harkitsemaan Venäjän ehdottamia muutoksia edellyttäen, että muutokset eivät heikennä Naton ohjuspuolustusten kykyä puolustaa Naton aluetta. Esimerkiksi tällä lähestymistavalla Nato olisi valmis harkitsemaan Venäjän ehdotusta, että Puolaan sijoitettavat SM-3-sieppaajat siirrettäisiin suunnitellusta paikasta Itämeren rannikolle Lounais-Puolassa sijaitsevaan sotilastukikohtaan, jos ne pystyisivät tarjoamaan olennaisen Sama suoja Naton jäsenille uudesta toimipaikasta, erityisesti Baltian maille ja Norjalle.

Kolmanneksi Yhdysvaltain hallituksen tulisi todeta yksiselitteisesti, että jos kävisi selväksi, että Iran ei edisty kohti mannertenvälisten ballististen ohjusten kapasiteettia, Yhdysvallat lykkää SM-3 Bloc IIB -torjuntahävittäjän käyttöönottoa Euroopassa. Se olisi täysin sopusoinnussa eurooppalaisen vaiheittaisen mukautuvan lähestymistavan käsitteen kanssa – jos Iranin ICBM-uhka ei toteudu, ei olisi tarvetta käyttää puolustusta Eurooppaan sen torjumiseksi.

Miksi kompromissi?

Edellä kuvattu lähestymistapa rakentuisi Naton ja Venäjän väliselle ohjuspuolustusyhteistyölle ja toteuttaisi sen linjalla, josta Yhdysvaltain ja Venäjän sotilasasiantuntijat ovat jo suurelta osin keskustelleet. Moskova luopuisi vaatimuksestaan ​​laillisesta takuusta ja hyväksyisi sen sijaan poliittiset sitoumukset Washingtonilta ja NATOlta. Yhdysvallat ja Nato lisäisivät avoimuutta ja joustavuutta lähestymistapaansa ohjuspuolustukseen.

mikä on aurinkokuntamme toiseksi suurin planeetta?

Tämä kompromissi ei tarjoaisi niitä rajoja ja ennustettavuutta kuin laillisesti sitova sopimus, joka rajoittaisi sieppaajien lukumäärän, nopeudet ja sijainnit. Kuten todettiin, senaatin hyväksyntää tällaiselle sopimukselle olisi mahdotonta saada ainakin nykyisen senaatin kanssa. Mutta tämä kompromissi vastaisi Venäjän huolenaiheisiin kahdella tärkeällä tavalla.

Ensinnäkin vuosittaiset julistukset antaisivat Venäjän armeijalle erittäin kattavan ja säännöllisesti päivitettävän kuvan Yhdysvaltain ohjuspuolustuskyvystä ja tulevaisuuden suunnitelmista. Venäjän armeija voisi verrata näitä valmiuksia ja suunnitelmia nykyisiin ja suunniteltuihin strategisiin ballististen ohjusten joukkoihin. Näin kenraalin esikunta ja puolustusministeriö voisivat määrittää, oliko Venäjän strategisille ohjuksille ja Yhdysvaltojen ja Venäjän strategiselle hyökkäystasapainolle olemassa tai olisiko tulevaisuudessa vakava uhka (yhdysvaltalaisen Venäjän julistuksen myötä Yhdysvaltain armeija voisi tehdä oman päätöksensä).

Toiseksi, vaikka tämä järjestely ei laillisesti rajoita ohjuspuolustusta, kummallakin osapuolella olisi aina mahdollisuus, jos se niin haluaa, antaa yksipuolinen lausunto vastauksena toisen julkilausumaan. Tämä lausunto voisi sisältää sen, kuinka se voisi reagoida, jos toinen osapuoli nostaisi määränsä yli julistukseen sisältyvien suunniteltujen enimmäismäärien. Venäjä voi esimerkiksi ilmoittaa, että jos Yhdysvallat lisää SM-3 Bloc IIB -sieppaajien määrää tietylle vuodelle suunnitellulle enimmäismäärälle, se voisi pitää strategista hyökkäystasapainoa uhattuna ja ryhtyä vastaaviin toimenpiteisiin. Tällaisia ​​vastaavia toimenpiteitä voisivat olla vetäytyminen uudesta START-sopimuksesta tai sitä seuraavasta sopimuksesta, joka vähentäisi ydinaseita entisestään. Moskova voisi halutessaan poliittisista syistä esittää sen jonkinlaisena tosiasiallisena rajana. Ainakin Venäjän lausunto osoittaisi Washingtonille, että USA:n ohjuspuolustusten lisääntymisellä voi olla seurauksia.

Washington voisi – ja mitä todennäköisimmin kieltäisi – Venäjän huolen perusteet. Kuten Venäjän huhtikuussa 2010 antaman yksipuolisen lausunnon ohjuspuolustuksesta ja uudesta START-sopimuksesta, Yhdysvallat ei kuitenkaan voinut estää Venäjää antamasta yksipuolista lausuntoa tai ryhtymästä toimiin, mukaan lukien käyttämästä oikeuttaan vetäytyä strategista toimintaa rajoittavasta sopimuksesta. hyökkäävät ydinvoimat, jos Venäjä niin päättää.

Tämä lähestymistapa ei myöskään ikuisesti sulje pois mahdollisuutta, että Venäjä voisi palata vaatimaan laillista takuuta, mukaan lukien torjuntaohjusten lukumäärän ja nopeuksien rajoitukset. Tällainen vaatimus saattaa olla ymmärrettävää tulevaisuuden maailmassa, jossa ero strategisten ballististen ohjusten taistelukärkien ja strategisiin ballististen ohjusten taistelukärkien lukumäärän välillä ei ole niin suuri kuin nykyään tai on todennäköisesti ohi. seuraavat 10-15 vuotta. Mutta se on tulevaisuuden kysymys.

Tämä lähestymistapa tarjoaa keskitien Yhdysvaltojen/Naton ja Venäjän väliselle yhteistyösopimukselle ohjuspuolustusjärjestelystä. On mahdollista, että Moskova ei halunnut ryhtyä ohjuspuolustukseen vuonna 2012 osittain siksi, että USA:n lähestymistapa ohjuspuolustukseen ja ohjuspuolustusyhteistyöhön olisi voinut muuttua radikaalisti, jos republikaani, jolla on hyvin erilaisia ​​käsityksiä ohjuspuolustuksesta, tulee presidentiksi vuonna 2013. Nyt se on On selvää, että Barack Obama pysyy Valkoisessa talossa seuraavat neljä vuotta. Nyt on aika ratkaista erimielisyydet ohjuspuolustuksessa. Kompromissin elementit yhteistoiminnallisesta Naton ja Venäjän ohjuspuolustusjärjestelystä ovat ilmeisiä. Kysymys kuuluu, onko osapuolilla poliittista tahtoa päästä tähän kompromissiin.


* Numerot Ronald O’Rourkesta, Navy Aegis Ballistic Missile Defense (BMD) -ohjelma: Taustaa ja kysymyksiä kongressille, Kongressin tutkimuspalvelu, joulukuu 2011.