Kuten monet lukijat saattavat tietää, olen tällä hetkellä sairaalahoidossa Madridissa sen jälkeen, kun minulla on positiivinen COVID-19-testi. Toipumiseni on ollut hidasta, mutta näkymät ovat rohkaisevat. Vaikka eristyksissä pysyminen rakkaistani on ollut epämiellyttävää, on helpotus, että nämä vaikeudet kohtaavat meitä 2000-luvulla, kun meillä on niin monia työkaluja pysyä sosiaalisesti yhteydessä. Myös perinteisemmät ajanvietet – musiikin kuuntelu, lukeminen ja kirjoittaminen – ovat olleet lahja.
Olen useiden tuntien ajan luottanut arvokkaaseen kumppaniin kestämään tämän vankeuden: ei kukaan muu kuin Winston Churchill. Olen aina kiehtonut sota-ajan Britannian pääministeriä, ja näinä päivinä olen voinut löytää uusia yksityiskohtia hänen elämästään historioitsija Andrew Robertsin poikkeuksellisen elämäkerran ansiosta.
Churchillin ihailtava sitkeys koko toisen maailmansodan ajan on loputon inspiraation lähde, erityisesti näinä aikoina. Hänen luonteensa ja historiansa – molemmat epäilemättä monimutkaiset – muistuttavat meitä siitä, että sankarillisuus sopii yhteen epätäydellisyyden kanssa, että mielen läsnäolo sopii yhteen ristiriidan kanssa ja että rohkeus sopii yhteen epäröinnin kanssa. Churchillin kaltaiset hahmot ansaitsevat tunnustuksen, mikä ei tarkoita sitä, että heitä pitäisi ylistää kritiikittömästi.
merkkikirje myytävänä
Yksityissodissa, joita monet meistä jo käyvät COVID-19:ää vastaan ja joita monet muutkin joutuvat valitettavasti taistelemaan, tulemme varmasti kokemaan osan siitä verestä, uurastuksesta, kyyneleistä ja hiestä, joista Churchill puhui toukokuussa 1940. Mutta meidän pitäisi myös yrittää jäljitellä hänen eloisaa henkeä. Viruksen kerrotaan muuttavan joidenkin potilaiden haju- ja makuaistia, mutta ei ole mitään syytä, miksi sen pitäisi tukahduttaa huumorintajumme.
Kollektiiviselta kannalta katsottuna on myös järkevää ottaa sivu pois Churchillin kirjasta. Viime päivinä monet maailman johtajat ovat väittäneet, että olemme sodassa virusta vastaan – ja jossain määrin he ovat oikeassa. Kuten missä tahansa sodassa, resursseja on mobilisoitava ja monia kansalaisarvoja – kuten velvollisuutta, toveruutta ja julkista palvelua – on edistettävä uudella vakaumuksella. Erinomaiset terveydenhuollon ammattilaiset, jotka Espanjassa ja kaikkialla maailmassa tekevät parhaansa taistellakseen virusta vastaan ja lievittääkseen sairaiden kärsimystä, ovat esimerkkinä meille kaikille.
Edessämme on historiallinen kriisi. Mutta jos sitä, mitä käymme läpi, voidaan todellakin kutsua sodaksi, se ei todellakaan ole tyypillistä. Loppujen lopuksi koko ihmiskunta jakaa tämän päivän vihollisen, ja valtion resurssien mobilisoinnin on kuljettava käsi kädessä suurimman osan väestöstä demobilisoinnin kanssa.
On tärkeää olla unohtamatta näitä ja muita eroja. Muuten sotaretoriikka voisi hämärtää tuomiomme ja jättää meidät alttiiksi tietyille ansoille. Välttääksesi nämä ei-toivotut skenaariot, salli minun soittaa muutama hälytyskello ja esittää muutama varoitus.
tyyppinen kuu tänään
Ensinnäkin emme saa sekoittaa vahvaa johtajuutta – jota varmasti tarvitaan näissä vaikeissa olosuhteissa – joustamattomaan johtajuuteen. Hallituksemme pitäisi antaa riittävästi liikkumavaraa puuttua tähän hätätilanteeseen kunnolla, mutta sen ei pitäisi tarkoittaa carte blanchea – ei nyt eikä koskaan.
Kansalaisvapauksien maksimaalisen säilyttämisen varmistaminen ja johtajiemme vastuullisuuden jatkaminen ei ole vain eettinen välttämättömyys; se on myös paras puolustuslinjamme sellaisia uhkia vastaan, joita kohtaamme tänään. Se ei heikennä yhteiskuntiamme; päinvastoin, se rikastuttaa julkista keskustelua ja lisää siten mahdollisuuksiamme löytää sopivimmat vastaukset.
Toiseksi emme saa sekoittaa isänmaallista vastuuta – joka on epäilemättä tarpeellista ja tervetullutta – kansallismielisyyden yksinomaisiin muotoihin. Nyt ei ole aika tehdä syntipukkia tai alistua paniikkiin ja vapauttaa pahimpia vaistojamme. Meneillään oleva kriisi ratkaistaan vain rationaalisuuden, myötätunnon ja keskinäisen ymmärryksen avulla sekä rajojemme sisällä että niiden ulkopuolella. Kaikkia kansainvälisen tieteellisen ja teknologisen yhteistyön väyliä on tutkittava ja aina solidaarisuuden hengessä, joka nykyään enemmän kuin koskaan menee täysin päällekkäin omien etujemme kanssa. Avain nykyisen kriisin voittamiseksi on varmistaa, että parhaiden käytäntöjen maailmanlaajuinen leviäminen ylittää viruksen maailmanlaajuisen leviämisen.
1961 avaruussimpansi nimi
Lopuksi meidän on varmistettava, että tästä metaforisesta sodasta syntyvä sosioekonominen maisema ei ole millään tavalla samanlainen kuin todellisen sodan jälkeen jäljelle jääneet maisemat. Jälleenrakennustyöt tulee siis suunnitella ennemminkin ennaltaehkäisevästi kuin reaktiivisesti ja iskunvaimennuskoneiston on ryhdyttävä toimimaan täydellä nopeudella välittömästi.
Sekä Euroopan unionin toimielinten että EU:n jäsenvaltioiden on sitouduttava tekemään kaikkensa vastatakseen haasteeseen. Muut monenväliset järjestöt ja foorumit ovat myös välttämättömiä tehokkaan yhteisen vastauksen suunnittelussa. Kun katsomme pidemmälle tulevaisuuteen, meidän on varmistettava, ettemme unohda globalisaation monia hyveitä – mikä tietysti vaatii huolellista uudelleenarviointia, mutta ei suoraa hylkäämistä.
Tulevien viikkojen aikana paljon on vaakalaudalla kollektiivisesti ja osalla meistä myös yksilöllisesti. Nykyään vallitsee epävarmuus siitä, miltä pandemian jälkeinen maailma näyttää. Mutta tiedämme, että se rakentuu nyt valitsemillemme sanoille ja teoille. Siksi meidän olisi hyvä katsoa edessämme olevaa pahaa silmiin unohtamatta koskaan omaa ja tulevien sukupolvien tulevaisuutta.
Ihmiskunta on voittanut tätä kovemmat koettelemukset, eivätkä nyt tarvittavat toimet ole millään tavalla samanlaisia kuin toisen maailmansodan aikana. Mutta vaikka COVID-19-kriisiä ei muistetakaan maidemme parhaimpana hetkenä, niin Churchillin sanoja lainaten, muistettakoon se ainakin omana hetkenämme.