Sunnirooli on välttämätön Uudessa Irakissa

Vaikka George W. Bush ja John Kerry, viime vuoden demokraattien presidentin haastaja, olivat jyrkästi eri mieltä Irakin politiikasta, heidän suurimmat erimielisyytensä koskivat menneisyyttä, eivät tulevaisuutta. Mutta nyt, kun vaalit lähestyvät Irakissa, Yhdysvaltojen on harkittava uudelleen suunniteltua lähestymistapaansa.





Koalition joukkojen vahvuudesta käytävän jatkuvan keskustelun lisäksi Irakissa nousee esiin kolme asiaa. Ensimmäinen on 30. tammikuuta pidettävät vaalit. Toinen on Irakin perustuslaki, jonka on määrä olla kirjoitettu vuoden loppuun mennessä. Kolmanneksi – ja ehkä suurin kysymys Yhdysvalloille, Isolle-Britannialle ja muille koalitiokumppaneille – on aloittaa irtautumisstrategian kehittäminen. Jokaisessa näistä kohdista nykyinen Bushin hallinnon politiikka on huomattavasti poissa.



Harkitse vaaleja. Vaikka 80 prosenttia irakilaisväestöstä, joka koostuu shiioista ja kurdeista, on innostunut kyselystä, irakilaisarabialaiset eivät ole. He tuntevat olevansa suurelta osin riistetty Irakin viimeaikaisten poliittisten suuntausten vuoksi; monet heidän avainpoliitikoistaan ​​eivät osallistu; ja useimmat heidän pääkaupungeistaan ​​ovat erittäin epävakaita. Sunnien äänestäjien äänestysprosentti on siksi todennäköisesti alhainen; ja koska äänestetään kansallisesti eikä maakunnallisesti, se tarkoittaa varmasti, että harvat sunnit valitaan uuteen parlamenttiin. Tämä lopputulos todennäköisesti lisää vihaa Irakin sunniväestön keskuudessa, mikä tarkoittaa lisää myötätuntoa ja värväyksiä kapinalle.



Jo tässä myöhäisessä vaiheessa vaalien kertaluonteinen lykkääminen olisi toivottavaa – eli jos shiia- ja kurdijohtajat päätyisivät itse tähän johtopäätökseen ja jos sunnipoliitikot vastineeksi lupaisivat asettua ehdolle viivästyneissä vaaleissa. Irakin vaalijärjestelmää tulisi muuttaa lykkäyksellä tai ilman sitä, jotta varmistetaan, että tietty vähimmäismäärä – vähintään 15 prosenttia – kaikista paikoista menee sunnitille näissä vaaleissa.



Vaaliaikataulua ei kuitenkaan todennäköisesti muuteta. Äänestyksen jälkeen Yhdysvaltojen ja muiden kiinnostuneiden ulkopuolisten tahojen tulisi neuvoa voittajia myöntämään sunnipoliitikoille karkeasti 15-20 prosenttia hallituksen ministeriöistä ja vastaava prosenttiosuus paikoista missä tahansa parlamentaarisessa elimessä, joka on määrätty laatimaan Irakin uutta perustuslakia.



Uuden perustuslain kannalta kriittinen kysymys on öljytulojen jakaminen. Perinteisesti öljyä on pidetty kansallisena voimavarana Lähi-idän maissa, mukaan lukien Irak. Mutta viime vuoden keskustelut irakilaisten poliitikkojen ja eri etnisten ryhmien kesken ennen suvereniteetin siirtoa 28. kesäkuuta muuttivat tämän lähestymistavan. Nyt öljyvaroja pidetään suurelta osin minkä tahansa lääninhallituksen omaisuutena. Jälleen kerran monien sunnien mielestä kaikki näyttää salaliiton heitä vastaan. Käytännössä kaikki Irakin etelässä oleva öljy on shiiamailla. Mosulin ja Kirkukin ympärillä olevilla pohjoisilla pelloilla kurdit, sunnit ja muut etniset ryhmät jakavat lainkäyttövallan luonnonvaroista. Mutta kurdit paheksuvat sitä tosiasiaa, että Saddam Husseinin hallinto pakotti heidät luopumaan suuresta osasta omaisuutta sunneille ja ovat viime aikoina ajaneet heidät pois maasta. Jos näin jatkuu, sunneilla saattaa jäädä vähän poliittista valtaa, vähän öljytuloja, Irakin vähiten hedelmällisintä maata, vaarallisimpia kaupunkeja ja niukkaa toivoa tulevaisuudesta. Tämä tilanne olisi suurelta osin heidän omien sukulaistensa – herra Husseinin ja monien nykyisen vastarinnan johtajien – syytä. Mutta tämä tosiasia ei juurikaan lieventäisi kipua.



Tilanteen korjaamiseksi perustuslain tulisi varmistaa, että merkittävä osa maan öljytuloista – 50 prosenttia tai enemmän – katsotaan kansalliseksi omaisuudeksi, joka jaetaan suhteellisen tasapuolisesti henkilöä kohden Irakin eri alueiden ja ryhmien kesken. Mitä nopeammin tästä vertailuarvosta voidaan päättää, sitä parempi.

Lopuksi tulee kysymys siitä, kuinka kauan Yhdysvaltojen ja muiden ulkopuolisten tulisi jäädä. Irakin tilanteen heikkeneessä on vaikea uskoa, että kansainväliset joukot suorittaisivat pitkän Bosnian vakauttamisoperaation. Vaikka läsnäolomme on tällä hetkellä tarpeellista, se auttaa myös ruokkimaan kapinaa. Yhdysvaltain entinen ulkoministeri James Baker ehdotti hiljattain, että Washingtonin pitäisi pian ilmoittaa vetäytymissuunnitelmasta.



Täydellinen vetäytyminen olisi lähitulevaisuudessa vastuutonta. Mutta noin vuoden 2006 puoliväliin mennessä Irakissa olisi pitänyt olla vaalit, kirjoitettu ja hyväksytty perustuslaki ja suurin osa tärkeimmistä turvallisuusjoukkoistaan ​​olisi koulutettu koalitioliittolaistensa toimesta. Siihen mennessä Yhdysvaltojen ja Yhdistyneen kuningaskunnan sekä muiden ulkomaisten joukkojen pitäisi pystyä enemmän kuin puolittamaan voimansa ja vähentämään roolinsa näkyvyyttä Irakissa. Vaikka herra Bush on ahkerasti välttänyt tällaisia ​​leikkauksia koskevia lupauksia, se auttaisi asiaa sanomaan - pian - että Amerikka aikoo vähentää joukkoja dramaattisesti ensi vuoteen mennessä. Jotkut näistä ideoista ovat suoraan ristiriidassa Bushin hallinnon politiikan kanssa, mutta tämä politiikka ei toimi. On aika kyseenalaistaa perusoletukset pikemminkin kuin vahvistaa epäonnistumista.