Miksi Obama menee Israeliin – nyt?

Presidentti Obaman Israelin vierailu tällä viikolla on iso juttu. Ei siksi, että sen odotetaan johtavan läpimurtoon Israelin ja Palestiinan jumiutuneissa neuvotteluissa tai Yhdysvaltojen ja Israelin yhtenäiseen kantaan Iranin ydinhaasteeseen. Se on iso juttu yksinkertaisesti siksi, että niin tapahtuu.





Presidentin vierailu Israeliin ei ole rutiinia. Päinvastoin. Sen syntymän jälkeen vuonna 1948 vain neljä Yhdysvaltain presidenttiä on vieraillut Israelissa – Nixon, Carter, Clinton ja Bush II. Obama on viides. Truman, joka tunnisti Israelin ensimmäisenä, ei koskaan vieraillut osavaltiossa; eivät myöskään Eisenhower, Kennedy, Johnson, Ford, Reagan tai Bush I.



Israelia ylistetään Amerikan lähimpänä liittolaisena Lähi-idässä, mutta ilmeisesti tällainen retorinen kiintymys, jopa arvostus, ei ole muuttunut Obaman vierailuksi. Ei toistaiseksi. Esimerkiksi useita kuukausia ensimmäisen presidenttikautensa jälkeen Obama matkusti Egyptiin, jossa hän piti suuren puheen Amerikan ja arabien suhteista, mutta päätti sitten typerästi olla pysähtymättä lähellä olevaan Israeliin. Tuo vähäinen, tai niin se tulkittiin Israelissa, osoittautui suureksi diplomaattiseksi virheeksi.



Joten miksi mennä Israeliin nyt? Kun otetaan huomioon presidentin valtavat taloudelliset ja poliittiset ongelmat kotona, Obaman olisi varmasti järkevämpää pysyä Valkoisessa talossa tai sen läheisyydessä kuin lähteä Lähi-itään ja viettämään suurin osa viikosta Israelissa, Länsirannalla ja Jordania. Mutta hän lähtee. Presidentti ymmärtää nyt, että jos hän aikoo saavuttaa edistystä Israelin ja Palestiinan rauhanprosessissa, jos hän aikoo saada Iranin diplomatian avulla rakentamatta ydinaseita, jos hän aikoo esittää realistisen politiikan murenevaa Syyriaa kohtaan, hän Ensin on kehitettävä hyvä, vankka, toimiva suhde Israelin kanssa eli Israelin äskettäin uudelleen valittuun pääministeriin Benjamin Netanjahun. Kaikki tietävät, että Obaman ja Netanyahun suhde on ollut rispaantunut ja epätavallisen koetteleva, ja se tarvitsee dramaattisia parannuksia – ja tarvitsee sitä nyt. Luottamusta, josta on niin selvästi pula näiden kahden johtajan välillä, on kehitettävä. Näkemysten ja politiikkojen yhteisyyttä on vaalittava. Aika on olennaista – niin hauras on tasapaino sodan ja rauhan välillä Lähi-idässä. Vaarat ja erot ovat ilmeisiä.



Iranista: Netanjahu uskoo, että Iran pystyy valmistamaan ydinpommin ainekset myöhään tänä keväänä tai kesänä. Obama uskoo, että Iran tarvitsee vielä ainakin vuoden. Iranin vaara vaatii koordinoitua politiikkaa, ja tällä hetkellä sellaista ei ole.



Syyriasta: Netanjahu haluaa Yhdysvaltojen pommittavan syyrialaisia ​​raketteja matkalla Libanonin Hizbollahiin, vaikka se pahentaisi Syyrian jo ennestään kauhistuttavaa konfliktia. Yhdysvallat näyttää olevan valmis käyttämään sotilaallisia voimiaan Syyriassa vasta, kun presidentti Assad päättää käyttää kemiallisia ja biologisia aseensa sotaan kapinallisia vastaan ​​- vain toisin sanoen todella viimeisenä keinona. Syyria näyttää kuumalta sähinkäiseltä, joka on räjähtämässä ja peittämässä alueen, ja Yhdysvallat on toistaiseksi sivussa.



Kroonisesta palestiinalaisongelmasta: Obaman Valkoinen talo on jo tehnyt selväksi, että presidentti ei tee mitään suunnitelmaa Palestiinan ja Israelin välisestä sopimuksesta, ja se sopii Netanjahulle, joka ei kuitenkaan näytä innokkaalta etenemään tällä rintamalla.

Obaman tavoitteena tällä matkalla on saada mahdollisimman monet israelilaiset vakuuttuneiksi siitä, että hän on heidän ystävänsä ja kannattajansa kaikissa mahdollisissa konflikteissa Iranin tai arabien vastustajien kanssa ja että jos israelilaiset pääsevät sopimukseen palestiinalaisten kanssa, Yhdysvallat tukee sitä täysin. Tämä on hänen toivonsa, hänen tapansa ojentaa ystävyyden ja yhteistyön käsi sekä vähentää epäluottamusta ja pettymystä, jota monet israelilaiset ovat tunteneet Obamaa kohtaan siitä lähtien, kun hän jäykisteli heitä vuonna 2009 Kairon puheensa jälkeen.



Obamasta sanotaan usein, että Israel on ollut hänelle hankittu maku. Hän ei tuntenut eikä luultavasti edelleenkään tunne vaistomaista myötätuntoa Israelia kohtaan. Mutta nyt hän tietää, ellei hän olisi aiemminkin tietänyt, että Yhdysvaltain presidentin on erittäin vaikeaa, ellei mahdotonta, päästä Israelin ja arabien välisen vihamielisyyden kuilun yli ja saada aikaan sopimus kahden taistelevan osapuolen välillä ilman, että hän ensin muodostaisi sympatiaa. ja ymmärrystä Israelin kanssa. Ei ole takeita siitä, että Obama pystyy toisella kaudellaan toteuttamaan Palestiinan ja Israelin välistä sopimusta; mutta jos hän aikoo tehdä niin, hän tietää, että hänen on ensin parannettava suhteitaan Israeliin. Pohjimmiltaan siitä tässä matkassa on kyse.